Kiire on kannatellut minua viime ajan kuumissa hyppysissään. Ensi
viikon tenttisuman jälkeen pitäisi ainakin vähän hellittää. Itsekin
alkaa olla jo muissa maailmoissa kun kirja nenässä on koko ajan. Tuntuu
kummalliselta käydä ihmisten ilmoilla, tulee jotenkin eriskummallinen
olo :)
Tänään kävin katsomassa pikkuveljeni bändiä, kun se oli ottanut osaa
paikalliseen bändikilpailuun. Se oli mukava kokemus. Katsoa pikkuveljeä
ihan uusin silmin. Onhan se jo ihan iso (minulle kuitenkin aina
pikkuinen). Minun puhelin hävisi sinne paikanpäälle (mikä on
harvinaista, kun en yleensä hävitä mitään), menin kotiin kunnes karu
totuus selvisi minulle. Mietin, minne puhelin on hävinnyt. Etsin kaikki
paikat kotoa, jopa kenkien sisukset. Tiesin, että näin huonolla
läsnäololla, puhelin voi olla ihan missä vain. Päätin lopulta mennä
etsimään sitä sieltä bändikilpailusta. Sieltä se sitten lopulta löytyi.
Joku kommentoi minulle ymmärtävän oloisesti, että puhelin voi olla
poliisiasemalla, jos vaikka olen sen eilen illalla hukannut ( sanoi
siis pilke silmäkulmassa tarkoittaen että olisin eilen hukannut
puhelimen kovassa tuiskeessa). Olin ihan hiljaa. Tiedän kyllä että olin
aika räjähtäneen näköinen, mutta silti, sanoin että kyllä sen täällä on
oltava, kun kotoa ei löytynyt. Ehkä oikeastikin olisi turvallisinta
olla kotona silloin kun on lukupökkerössä. Vielä pitäisi kaupassa
selvitä käymään ennenkuin jatkan tästä maailmasta erkanemista :)
Toivottavasti saan pian ystäväterapiaa, eikä tarvii seurustella vaan kirjojen kanssa :)
lauantai, 24. helmikuu 2007
Kommentit