Hassua, että on syksy! Yksi seikka mistä sen aina huomaan on se että asiat menettävät kesän keveyden ja huolettomuuden. Tunnelmat menevät helposti salaperäisiksi ja sinkoavat jonnekin kaukaisiin ulottuvuuksiin. Mutta syksy on ihana, silti. Minusta on ollut mukavaa palata takaisin tuttuihin kuvioihin tyytyväisesti vietetyn kesän jälkeen. On kohdattava taas uusia haasteita aivan uusilla rintamilla.

On hassua, että sitä luulee muuttuvansa, mutta kuitenkin pysähtyessään löytää samat solmut sisältään. Eikö ihminen koskaan muutu? Tuntuu sietämättömältä olla kykenemätön vastaamaan haasteisiin, koska tietää jo loppuratkaisun. En halua kuulostaa kyyniseltä. On minulla toivoakin, ainakin vähän. Kylmä realismi kuitenkin puskee läpi. Siksi asioissa joissa ei voi voittaa, ei kannata kilpailla.

Kuitenkin, on ihan mukavaa katsoa miten kaikki asiat kehittyvät elämässä. Mutta kyllä se vaatii valtavasti rohkeutta toteuttaa sisäiset visionsa, varsinkin jos ne muiden silmissä näyttävät järjettömiltä. Eikä niitä siten pysty aina selittämään. Mutta oikeastaan, ei kai sillä ole väliä, kunhan itse ymmärtää. Se kuitenkin tekee välillä aika yksinäiseksi; kun ei voi jakaa omia ratkaisuja yhtäläisesti. Jää yksin timantin terävien oivallustensa kanssa.