On satanut muutaman päivän lähes lakkaamatta. Olin mökillä muutaman päivän, mutta alkoi tekeminen loppua kun ulkona ei voinut olla, jollei halunnut kastua. Siltikin kävin uimassa ja saunoin, ja täytynee sanoa että vesi oli kohtuullisen lämmintä. Viime yönä tulin kotiin ja heti kadutti, että lähdin mökiltä! En olisi ollut vielä valmis tulemaan takaisin kaupunkiin. Yhyyy...Toisaalta, mikäli lähden seikkailulle pohjoiseen viime kesän malliin, on luonnon armoilla oloa ja uusia kokemuksia tiedossa pian! Mutta en uskalla vielä luottaa lähtööni, kaikki on tuntunut niin epävarmalta viime päivinä. Kaikenvaralta uusi makuupussi on kuitenkin hankittu ja puukko :) Jee, ikioma ensimmäinen retkipuukko! Meinasin lähteä puukon saatuani heti Kuopion torille polleana kävelemään puukko vyöllä, mutta muistin että teräaseita ei saa kantaa yleisillä paikoilla tai jotenkin sinne päin...en halua rikosrekisteriini merkintää puukonkannosta ;)

Ystäväni kirjoitti nähneensä unta, että minulla oli 2000 euroa seteleinä kukkarossa. Siitä innoissani suunnistin tänään lähikioskille loton tekoon ja ostin muutaman luontoarvan. Voitin kahdesta arvasta muutamia euroja, jotka heti investoin uusiin arpoihin. Jäin toistaiseksi ilman suuria voittosummia, mutta odotellanhan lauantaita :) (oikeastaan yksi syy miksi en lottoa normaalisti, on se, että odotan aina voittavani ja petyn kun voittoa ei tule...tiedän, että voiton mahdollisuus on yksi tsiljoonasta, mutta minkäpä sille toiveikkuudelleen mahtaa). Ehkä ystäväni uni kuitenkin oli jonkinlainen valonpilkahdus köyhässä opiskelijan elämässäni.